30. kesäkuuta 2021
Kerroimme aiemmin suuren uutisen – Checkout siirtyi yrityskaupan myötä Netsin omistukseen. Kauppaan sisältyi myös kassajärjestelmäliiketoiminta, ja samalla OP Kassan nimeksi vaihtui Checkout POS.
Valitettavasti joudumme kertomaan, että Checkout POS -kassajärjestelmä ajetaan nykymuodossaan alas 1.1.2022.
Checkout POS:n kassajärjestelmätoiminnot ajetaan alas vuoden loppuun mennessä, eikä maksujen vastaanottaminen onnistu enää 1.1.2022. Tämä tarkoittaa, että
Tässä valitettavassa tilanteessa olemme päättäneet lyhentää palvelun irtisanomisaikaa. Kaikki palvelusopimukset, myös määräaikaiset, voi irtisanoa heti, ja palvelun laskutus päätetään irtisanomiskuukauden lopussa. Yomanin ja Yoximon osalta laskutus päätetään, kun laitteet ovat palautuneet meille.
Irtisanomisen voit tehdä palvelun irtisanomislomakkeella »
Jos et irtisano palvelua päättymään aiemmin, kassajärjestelmätoimintojen osalta palvelusopimuksesi päättyy 1.1.2022.
Miura-maksupäätettä ei tarvitse palauttaa meille. Voit hävittää sen elektroniikkajätteen mukana. Samoin kassalaatikot ja kuittitulostimet voit säilyttää itselläsi.
Pyydämme palauttamaan Yomani- ja Yoximo -maksupäätteet meille irtisanoutumisen yhteydessä. Palautusohjeen löydät irtisanomislomakkeelta »
Netsillä on ilo tarjota päivitys maksuratkaisuusi, joko Small-, Medium- tai Large-maksuratkaisun muodossa. Small-maksuratkaisu kattaa kaiken tarvittavan korttimaksujen vastaanottamiseen, ja Medium- tai Large-ratkaisuilla saat käyttöösi lisäpalveluita, esimerkiksi 4 tunnin vaihtolaitepalvelun ja asiakaspalvelun avuksesi kellon ympäri.
Saat ratkaisut käyttöösi alkaen 29€/kk. Hyödyntäessäsi tämän tarjouksen saat ensimmäiset 3 kk ilman kuukausimaksua.
Jos olet kiinnostunut tutustumaan Netsin tarjoamiin vaihtoehtoihin, pääset lukemaan niistä lisää täältä »
Jos haluat yhteydenoton Netsiltä, täytä tietosi yhteydenottolomakkeeseen. Kampanjakoodilla CHECKOUT voit lunastaa tarjouksen. Voit myös soittaa Netsin myyntiin numeroon +358 942456214.
Haluamme kiittää kauppiaitamme yhteisistä vuosista sekä erinomaisesta yhteistyöstä! Olemme pahoillamme järjestelmän lakkauttamisesta aiheutuvasta haitasta, ja olisimme mielellämme jatkaneet palvelun kehittämistä.
Tuttu asiakaspalvelumme vastaa mielellään kysymyksiisi ja auttaa sinua normaaliin tapaan sähköpostitse, puhelimitse sekä verkkosivujen ja sovellusten chatissa.